Karsinnat

Karsinnat
Cheerleadingia voi Porin Cheerleading Akatemiassa harrastaa harrastejoukkueessa tai kilpajoukkueessa. Tärkeintä on, että jokainen pystyy harrastamaan lajia omien lähtökohtien, motivaation ja taitotasonsa mukaisessa joukkueessa.

Karsintojen tarkoituksena on saada saman tasoiset harrastamaan lajia samaan joukkueeseen, joka on tärkeää turvallisuuden ja kehittymisen kannalta. Näin myös valmentajat pystyvät kehittämään harrastajia / urheilijoita paremmin, kun kaikki pystyvät tekemään suurin piirtein saman tasoisia harjoituksia.

Karsinnoissa on mahdollista myös uusien harrastajien tulla mukaan lajin pariin.

Milloin karsinnat tai täydennyskarsinnat järjestetään?
Karsinnat järjestetään joka vuosi joulukuussa, jolloin valitaan tulevalle uudelle kaudelle kokonaan uusi joukkue.
(Vuoden 2020 karsinnat järjestettiin viikolla 51, ma 16.12.19 - to 19.12.19).

Kevätkauden päätteeksi kesä-heinäkuussa joukkueissa järjestetään täydennyskarsinnat. Täydennyskarsinnoissa täydennetään joukkuetta, mikäli vapaita paikkoja joukkueesta löytyy. Joukkueisiin voi hakea kuka tahansa seuran jäsen, sekä uusi harrastaja ikärajojen sallimissa rajoissa.

Mitä karsinnoissa tehdään?
Karsinnat ovat avoimet harjoitukset, jossa urheilijat käyvät nostoja ja akrobatiaa, samalla joukkueen valmentajat, sekä karsinta-avustajat arvioivat urheilijan tasoa.

Karsintainfo 2020
Tästä pääset lukemaan karsintainfon vuodelle 2020: PCA KARSINTA INFO 2020.pdf , jossa mukana mm. tietoa karsinnoista, sekä eri joukkueiden vaatimukset ja alustavat suunnitelmat kaudelle 2020.


   
Lisää uutisia
Porin Cheerleading Akatemia
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930
 
Kategoriat